Valitse kieli

Jerusalemin kuningaskunnan perustuslaki

Valtiomuoto

1 §
Valtakunnan nimi on Jerusalemin kuningaskunta. Historiallisesta Jerusalemin kuningaskunnasta erottamiseksi valtakunnasta voidaan käyttää myös nimeä Uusi Jerusalemin kuningaskunta.

2 §
Jerusalemin kuningaskunta on vapaa, kristillinen, itsenäinen, jakamaton ja luovuttamaton valtakunta. Sen hallintomuoto on perustuslaillinen perintömonarkia. Hallitsijasuvun sammuessa uusi hallitsija valitaan tässä perustuslaissa säädetyllä tavalla.

3 §
Jerusalemin kuningaskunta vaalii historiallisen Jerusalemin kuningaskunnan hengellistä, oikeudellista ja kulttuurista perintöä. Valtakunta sitoutuu rauhaan, ihmisarvon loukkaamattomuuteen, kristilliseen lähimmäisenrakkauteen, pyhien paikkojen kunnioittamiseen ja eri uskontojen rauhanomaiseen rinnakkaiseloon. Historiallinen perintö ei merkitse alueellisia vaatimuksia eikä oikeuta väkivaltaan tai syrjintään.

Toimeenpanovalta, Kuningas ja kuninkaallinen perhe, ja uskonto

4 §
Kaikki toimeenpanovalta on uskottu Kuninkaalle tai Kuningattarelle, mikäli hän on saanut valtaistuimen myöhemmin tässä perustuslaissa kuvattujen ehtojen mukaan. Tässä tapauksessa Kuningattarella on kaikki samat valtuudet ja oikeudet, jotka tämä perustuslaki uskoo Kuninkaalle. Kuningas käyttää toimeenpanovaltaansa nimittämänsä valtakunnanneuvoston kanssa ja kautta.

5 §
Kuninkaan tulee aina tunnustaa kristillistä uskoa.

6 §
Kuninkaan henkilö on koskematon. Häntä ei voida syyttää tai tuomita. Vastuu Kuninkaan toiminnasta hänen asettamallaan valtakunnanneuvostolla.

7 §
Kuningassuvun sammuessa kuningas valitaan vaaleilla, joihin saavat osallistua kaikki täysi-ikäiset kansalaiset. Äänioikeus on yleinen ja yhtäläinen. Vaaleissa valtakunnanneuvosto voi valita ehdokkaaksi seuraavat ehdot täyttävän henkilön:
a) ehdokkaan täytyy tunnustaa kristillistä uskoa
b) ehdokkaan täytyy olla Jerusalemin kuningaskunnan kansalainen
c) ehdokkaan täytyy olla täysi-ikäinen
d) ehdokasta ei saa olla tuomittu rikoksesta
e) ehdokkaan täytyy olla maineeltaan nuhteeton
f) ehdokkaan täytyy tuntea valtakunnan historia ja perinne

8 §
Kun Kuningas kuolee ilman perillistä tai luopuu vallasta, valtakunnanneuvoston tehtävänä on viipymättä kutsua koolle Kuninkaanvaali. Vaalin on tapahduttava viimeistään kuudenkymmenen (60) päivän kuluessa Kuninkaan hautajaisista tai yhdeksänkymmenen (90) päivän kuluessa vallasta luopumisesta. Valtakunnanneuvosto vastaa vaalien järjestämisestä ja niiden laillisuudesta.

9 §
Vaalin jälkeen valittu Kuningas tekee julkisen ilmoituksen valtakunnalle ja vannoo perustuslain ja lakien kunnioittamisen valan ennen hallituskauden alkua.

10 §
Heti, kun Kuningas, ollessaan täysi-ikäinen, astuu valtaan, hänen täytyy tehdä seuraava vala valtiopäivien edessä: "Lupaan ja vakuutan Kaikkivaltiaan ja Kaikkitietävän Jumalan edessä, että hallitsen Jerusalemin Kuningaskuntaa sen perustuslain ja lakien mukaan. Tässä Jumala minua auttakoon." Mikäli valtiopäivät eivät ole kokoontunut Kuninkaan astuessa valtaan, hän tekee kirjallisen vakuutuksen ja esittää sen valtiopäiville heti sen kokoonnuttua.

11 §
Kuningas ei voi ottaa vastaan minkään muun valtion kruunua tai hallinto-oikeutta.

12 §
Kuningas nimittää valtakunnanneuvoston. Valtakunnanneuvostoon valtiopäivät valitsevat keskuudestaan kolme jäsentä ja Kuningas kaksi jäsentä. Valtakunnanneuvostoa johtaa valtakunnankansleri, jonka Kuningas valitsee valtiopäivien ehdotuksesta. Kuningas osoittaa valtakunnanneuvoston jäsenille (ministereille) virkansa.

13 §
Kuninkaan matkustaessa tai ollessa estynyt, hän voi valtuuttaa valtakunnanneuvoston toimimaan nimissään. Tällöin valtakunnanneuvosto noudattaa tunnollisesti perustuslakia, säädöksiä ja lakeja, samoin kuin Kuninkaan erikseen antamia neuvoja ja ohjeita. Päätettäessä asioista valtakunnanneuvosto äänestää, niin että jokaisella jäsenellä on yksi ääni ja valtakunnankanslerilla kaksi.

14 §
Kuningas voi nimittää ministerille valtiosihteerin avuksi valtakunnanneuvoston tehtävien hoidossa. Jokainen valtiosihteeri toimii sen ministerin nimissä, jonka avuksi hänet on nimitetty.

15 §
Jokaisella valtakunnanneuvoston jäsenellä on velvollisuus jättää eroanomuksensa heti, kun valtiopäivät on ilmaissut tahtonsa jäsentä tai koko valtakunnanneuvostoa kohtaan epäluottamusäänestyksellä. Kuningas on velvollinen tässä tapauksessa myöntämään valtakunnanneuvoston jäsenelle eron. Kun valtiopäivät on jättänyt epäluottamuslauseen, vain viran asianmukaiseen jättämiseen tähtääviä toimia voidaan toimittaa.

16 §
Kaikkia uskonnollisia yhteisöjä täytyy kohdella tasapuolisesti. Kaikilla valtion jäsenillä on uskonnonvapaus ja vapaus harjoittaa uskontoaan sopivaksi näkemällään tavalla.

17 §
Kuningas voi antaa ja kumota säädöksiä, jotka liittyvät kaupankäyntiin, tulleihin, kaikkiin elinkeinoihin ja julkiseen hallintoon niin kauan, kun ne eivät ole ristiriidassa perustuslain tai valtiopäiväneuvoston asettaman lain kanssa. Näitä säädöksiä noudatetaan väliaikaisesti seuraavaan valtiopäivien kokoontumiseen asti.

18 §
Kuningas vastaa valtiopäivien asettamien verojen ja pakollisten maksujen keräämisestä.

19 §
Kuninkaan velvollisuus on huolehtia, että valtion omaisuutta ja arvomerkkejä hyödynnetään tavalla, joka vastaa valtiopäivien asettamia säädöksiä ja yleistä hyvää.

20 §
Kuninkaalla on oikeus myöntää rikolliselle armahdus oikeuden päätöksen julistamisen jälkeen. Asiassa, joka on tuotu valtakunnanoikeudesta valtiopäiville, ei armahdusta voi myöntää kuin elinkautisesta vankeusrangaistuksesta ilman valtiopäivien hyväksyntää.

21 §
Kuningas valitsee ja nimittää, kysyttyään neuvoa valtakunnanneuvostolta, kaikki ylemmät siviili- ja sotilasvirkamiehet. Ennen nimitystä jokaisen virkamiehen on vannottava vala – ellei laki määrää virkalupauksen tekemistä – jossa he vannovat juhlallisesti kuuliaisuutta kuninkaalle ja perustuslaille. Perintöprinssit tai –prinsessat eivät saa toimia ylemmässä siviilivirkamiehen virassa.

22 §
Kuningas voi vapauttaa valtakunnankanslerin ja muut valtakunnanneuvoston jäsenet tehtävistään välittömästi ilman oikeuden päätöstä kysyttyään neuvoa valtakunnanneuvostolta. Sama pätee valtion ylempiin siviili- ja sotilasvirkamiehiin. Kaikki valtion virkamiehet voidaan ilman oikeuden päätöstä vapauttaa virastaan heidän saavutettuaan laissa erikseen määrätyn eläkeiän.

23 §
Kuningas voi vapaasti tahtonsa mukaan myöntää ritarikuntien jäsenyyksiä ja aatelisarvoja kenelle tahtoo palkkioksi valtion hyväksi tehdyistä teoista. Ritarikuntien jäsenyyksistä tulee tehdä julkinen julistus heti jäsenyyden myöntämisen jälkeen. Ylemmät virkamiehet saavat kunniallisesti jätettyään tehtävänsä pitää tittelinsä ja arvonimensä. Tämä ei päde valtakunnanneuvoston jäseniin tai valtiosihteereihin.

24 §
Kuningas valitsee ja vapauttaa harkintansa mukaan kuninkaallisen talouden ja hovivirkamiehet.

25 §
Kuningas on valtakunnan puolustusvoimain ylipäällikkö. Armeijan lukumäärää ei saa lisätä tai vähentää ilman valtiopäivien hyväksyntää. Puolustusvoimia ei saa siirtää vieraan vallan käskyvaltaan. Valtiollisia puolustusvoimia ei saa ilman valtiopäivien yksimielistä hyväksyntää ottaa käyttöön valtion rajojen ulkopuolella.

26 §
Kuninkaalla on oikeus kutsua kokoon armeija, julistaa sota ja solmia rauha sekä lähettää ja vastaanottaa valtioedustajia. Sopimukset, jotka perustuslain mukaan vaativat valtiopäivien hyväksynnän, eivät ole lainvoimaisia ennen kuin valtiopäivät on hyväksynyt ne.

27 §
Kaikkien valtakunnanneuvoston jäsenten tulee osallistua valtakunnanneuvoston kokouksiin, ellei heillä ole pakottavaa ja laillista syytä jättäytyä pois kokouksesta. Valtakunnanneuvosto ei voi tehdä päätöksiä, ellei vähintään puolet jäsenistä ole paikalla.

28 §
Kaikkien virkamiesten nimitysehdotukset tekee valtakunnanneuvoston kokouksessa se ministeri, jonka toimivaltaan kyseinen virka kuuluu, ja kyseisen nimityksen suhteen tulee toimia niin kuin valtakunnanneuvosto suosittelee. Kuninkaalla on kuitenkin oikeus sotilasvirkamiesten tullessa kysymykseen olla noudattamatta valtakunnanneuvoston suositusta.

29 §
Kaikki valtakunnanneuvoston kokoukset ja mietinnöt tulee kirjata ylös pöytäkirjaan ja arkistoida. Diplomaattiset asiat, jotka valtakunnanneuvosto katsoo salassa pidettäviksi, kirjataan erilliseen pöytäkirjaan. Samoin myös puolustusvoimia käsittelevät asiat kirjataan erilliseen, salassa pidettävään pöytäkirjaan. Jokaisella valtakunnanneuvoston jäsenellä velvollisuus ilmaista oma mielipiteensä rehellisesti, joka Kuninkaan on otettava huomioon. Päätösvalta asiassa kuitenkin Kuninkaalla itsellään ja saa päättää asiasta oman harkintansa mukaan. Mikäli yksikin valtakunnanneuvoston jäsen on sitä mieltä, että Kuninkaan päätös on valtiomuodon tai valtakunnan lakien vastainen, hänen on huomautettava vahvasti tästä Kuninkaalle ja huomautus myös kirjataan ylös pöytäkirjaan. Mikäli valtakunnanneuvoston jäsen ei ole näin tehnyt, hän on täydessä vastuussa hallintoalaansa kuuluvasta asiasta, myös niin että häntä vastaan voidaan nostaa syyte valtakunnanoikeudessa.

30 §
Kaikki Kuninkaan laatimat päätökset on varmistettava allekirjoituksella. Puolustusvoimia koskevat päätökset allekirjoittaa se henkilö, joka on tuonut asian esille. Kaikki muut päätökset varmentaa valtakunnankansleri tai, hänen poissa ollessaan, valtakunnanneuvoston korkea-arvoisin jäsen.

31 §
Niin kauan, kunnes valtiopäivät on kokoontunut istuntoon ja päättänyt järjestelyistä kuninkaanvaaliin liittyen, valtakunnanneuvosto on vastuussa valtakunnan hallitsemisesta perustuslain mukaan.

32 §
Mikäli Kuningas on poissa valtakunnasta, paitsi sodassa taistelukentällä tai niin sairas, ettei voi osallistua valtakunnanneuvoston kokoukseen, valtakunnankansleri käyttää Kuninkaan toimeenpanovaltaa valtakunnanneuvostossa.

33 §
Valtakunnankansleri, joka artiklan 31§ perusteella käyttää Kuninkaan toimeenpanovaltaa, vannoo ennen ensimmäistä valtakunnanneuvoston kokoustaan valan: "Lupaan ja vakuutan Kaikkivaltiaan ja Kaikkitietävän Jumalan edessä, että hallitsen Jerusalemin kuningaskuntaa sen perustuslain ja lakien mukaan. Tässä Jumala minua auttakoon." Mikäli valtiopäivät eivät ole koolla tuolloin, valtakunnankansleri tekee valan kirjoitettuna ja se esitetään valtiopäiville heti valtiopäivien kokoonnuttua.

34 §
Heti, kun artiklan 37§ perusteella toimeenpanovaltaa käyttävä valtakunnankansleri antaa vallan takaisin Kuninkaalle, tämän on annettava selonteko toimistaan sekä Kuninkaalle että valtiopäiville.

Kansalaisten oikeudet ja lainsäädäntövalta

35 §
Jerusalemin kuningaskunnan kansalaiset käyttävät lainsäädäntövaltaa valtiopäivien kautta. Valtiopäiväedustajat valitaan suoralla ja salaisella vaalilla.

36 §
Valtiopäivien vaalissa äänestämään oikeutettuja ovat kaikki Jerusalemin kuningaskunnan kansalaiset, miehet ja naiset, jotka vaalivuonna ennen vaalien järjestämistä ovat saavuttaneet täysi-ikäisyyden.

37 §
Äänestysrekisterin ja henkilörekisterin ylläpidosta säädetään lailla.

38 §
Äänestysoikeuden ovat menettäneet ne henkilöt, jotka ovat menettäneet kansalaisluottamuksen saatuaan tuomion maanpetoksesta, valtiopetoksesta tai majesteettirikoksesta.

39 §
Valtiopäivien vaalit järjestetään kerran vuodessa, toukokuussa.

40 §
Vaalit järjestetään laissa säädettävällä tavalla. Erimielisyydet äänioikeudesta ja ehdokasasettelusta ratkaisee vaalikomissio. Valtiopäivät voi kumota vaalikomission päätökset.

41 §
Valtiopäiväedustajien lukumäärä on kaksikymmenentä.

42 §
Ketään ei voida valita valtiopäiväedustajaksi, ellei hän ole äänioikeutettu.

43 §
Valtion virkamiehiä, ylimmän oikeuden tuomareita tahi lähettiläitä tai lähetystön tai konsulaatin työntekijöitä ei voida valita valtiopäiville. Ketään puolustusvoimien kenraalikunnasta ei myöskään voida valita valtiopäiville.

44 §
Valtiopäiville valitulla ehdokkaalla on velvollisuus ottaa valtiopäiväedustajan asema valtiopäiville vastaan. Vain vakavista syistä voi ehdokas kieltäytyä paikastaan, jolloin hänen paikkansa ottaa ensimmäinen varasijalla oleva ehdokas.

45 §
Edellä mainittujen ehtojen mukaan valitut valtiopäiväedustajat muodostavat Jerusalemin kuningaskunnan valtiopäivät.

46 §
Valtiopäivät kokoontuvat pääsääntöisesti kahdesti vuodessa, kesäkuun ensimmäisellä viikolla ja tammikuun ensimmäisellä viikolla valtiopäivien aiemmin määräämässä paikassa, ellei Kuningas poikkeuksellisista olosuhteista, kuten vieraan vallan hyökkäyksestä tai tarttuvasta sairaudesta, johtuen toisin päätä. Tällöin asiasta pitää ilmoittaa hyvissä ajoin etukäteen.

47 §
Kun valtiopäivät eivät ole kokoontuneena, Kuningas voi kutsua ne koolle, mikäli hän katsoo sen tarpeelliseksi.

48 §
Valtiopäiväedustajat toimivat virassaan vuoden kerrallaan.

49 §
Valtiopäivät valitsevat keskuudestaan yhden puheenjohtajan ja yhden sihteerin. Valtiopäivät ovat päätösvaltaiset, kun vähintään puolet valituista jäsenistä on paikalla ja osallistuvat äänestykseen. Perustuslain muokkaamiseksi paikalla täytyy olla kaksi kolmasosaa edustajista.

50 §
Kun valtiopäivät ovat kokoontuneet koolle, Kuningas avaa virallisesti valtiopäivät puheella, jossa hän ilmoittaa toiveensa niistä asioista, joista hän toivoo valtiopäivien päättävän. Kuninkaan läsnä ollessa ei ole luvallista keskustella asioista. Valtakunnanneuvoston jäsenillä on oikeus osallistua valtiopäivien istuntoihin, mutta heillä ei ole äänioikeutta valtiopäivien äänestyksissä.

51 §
Valtiopäivien tehtävänä on
a. säätää ja kumota lakeja; määrätä veroista, tullimaksuista ja muista julkisista maksuista
b. ottaa lainaa valtion nimessä
c. valvoa valtion varojen käyttöä
d. osoittaa valtion menoihin tarpeelliset varat
e. osoittaa kuningasperheelle ja valtakunnanneuvostolle tarpeelliset varat
f. tutkia valtakunnanneuvoston tekemät päätökset
g. tutkia Kuninkaan nimissä tehdyt sopimukset vieraiden valtojen kanssa
h. kutsua kuka tahansa Kuningasta lukuun ottamatta, elleivät nämä hoida julkista virkaa, valtiopäivien kuultavaksi
i. tarkastaa valtion virkamiesten palkat ja eläkkeet ja tehdä niihin tarvittavat muutokset
j. määrätä kaksi tilintarkastajaa, jotka tarkistavat valtion kirjanpidon ja antavat siitä selonteon valtiopäiville
k. myöntää kansalaisuus ulkomaalaisille

52 §
Jokainen lakiehdotus tulee esittää valtiopäivien istunnossa joko valtiopäiväedustajan tai valtakunnanneuvoston jäsenen toimesta. Valtiopäiväneuvosto lähettää lakiehdotuksen valmisteltavaksi sitä varten asetetulle lakikomissiolle, joka valmistaa lakiehdotuksen sellaiseen muotoon, joka voidaan hyväksyä yleiseksi laiksi. Tämän jälkeen lakiehdotus tulee valtiopäivien käsiteltäväksi uudelleen, jolloin se voidaan joko hyväksyä tai hylätä.

53 §
Kun valtiopäivät on hyväksynyt lain, se lähetetään Kuninkaalle hyväksymistoiveen kera. Jos Kuningas hyväksyy lain, hän allekirjoittaa sen, jolloin se astuu voimaan välittömästi. Mikäli hän ei hyväksy sitä, hän lähettää sen takaisin valtiopäiville ja ilmaisee, ettei hän toistaiseksi näe tarkoituksenmukaiseksi hyväksyä kyseistä lakia. Tässä tapauksessa lakia ei voi esittää Kuninkaalle ennen kuin valtiopäivät kokoontuvat seuraavan kerran.

54 §
Mikäli Kuningas on hylännyt lain kahdesti ja valtiopäivät katsovat kyseisen lain välttämättömäksi valtion turvallisuuden, kansalaisten oikeusturvan tai hyvinvoinnin kannalta, valtiopäivät voivat kahden kolmasosan äänienemmistöllä lähettää lain Kuninkaalle hyväksymiskehotuksen kera. Mikäli Kuningas ei tällöinkään hyväksy lakia, valtiopäivät asettavat lain voimaan ilman Kuninkaan hyväksyntää.

55 §
Valtiopäivät ovat koolla niin kauan kuin ne katsovat tarpeelliseksi, ei kuitenkaan kauempaa kuin neljä kuukautta kerrallaan. Tänä aikana Kuninkaan tulee käsitellä kaikki hänelle lähetetyt lakiehdotukset. Kaikki ne ehdotukset, joita hän ei nimenomaisesti hyväksy tuona aikana, katsotaan hylätyiksi.

56 §
Kaikki hyväksytyt päätökset laaditaan Kuninkaan nimissä, Jerusalemin kuningaskunnan valtion sinetillä seuraavin sanoin: ”Me, X, teemme julkisesti tiedettäväksi seuraavaa: kyseisellä päivämäärällä valtiopäivät ovat esittäneet meille seuraavan ehdotuksen: (tässä seuraa ehdotus). Tämän johdosta Me olemme hyväksyneet ja vahvistaneet sen allekirjoituksellamme, sinetillämme ja valtakunnan sinetillä. Näin ollen tämä ehdotus (ehdotuksen nimi) astuu voimaan tällä päivämäärällä ja on voimassa, kunnes valtiopäivät ehdottavat Meille sen kumoamista.”

57 §
Valtakunnanneuvoston on toimitettava valtiopäiville kaikki sen tarvitsemat ja vaatimat asiakirjat ja tiedot, joita istunnossa käsiteltävä asia vaati. Kukaan valtiopäiväneuvoston jäsen ei saa esittää väärää tai harhaanjohtavaa tietoa valtiopäiville.

58 §
Valtiopäivät voivat pyytää korkeimman oikeuden neuvoa päätöksissään.

59 §
Valtiopäivien istunnot ovat julkisia ja sen istuntojen pöytäkirjat julkaistaan, ellei valtiopäivien enemmistö toisin määrää.

60 §
Jokainen, joka pyrkii estämään toimillaan joko omasta tahdostaan tai toisen määräyksestä valtiopäivien toimintaa tai uhkaa sen turvallisuutta, on täten syyllistynyt maanpetokseen ja tullaan tuomitsemaan sen mukaisesti.

Tuomiovalta

61 §
Valtakunnanoikeus julistaa ensimmäisen ja viimeisen tuomion niissä asioissa, jotka valtiopäivät ovat tuoneet sen eteen valtakunnanneuvoston tai korkeimman oikeuden jäsentä tahi yksityishenkilöä, joka on rikkonut perustuslakia, vastaan. Valtakunnanoikeuden toiminnasta säädetään erikseen laissa. Valtakunnan oikeus koostuu viidestä jäsenestä, kahdesta valtiopäiväedustajasta ja kolmesta korkeimman oikeuden edustajasta, joista toinen on korkeimman oikeuden presidentti.

62 §
Yleisiä tuomioistuimia ovat korkein oikeus, hovioikeus ja käräjäoikeudet. Ne käsittelevät ja tekevät päätöksiä siviili- ja rikosasioissa.

63 §
Tuomioistuimilla on toimivalta ja velvollisuus tarkastella, onko lain säännöksen soveltaminen perustuslain vastaista ja onko muiden julkisen vallan käyttämisen yhteydessä tehtyjen päätösten soveltaminen perustuslain tai maan lain vastaista.

64 §
Kuningas nimittää tuomarit riippumattoman neuvoston suosituksesta. Tuomareiden nimittämistä koskevat erityissäännökset säädetään lailla.

65 §
Korkein oikeus julistaa tuomion viimeisenä oikeusasteena. Laissa säädetään erikseen niistä asioista, jotka voidaan tuoda korkeimman oikeuden eteen.

66 §
Korkein oikeus koostuu presidentistä ja vähintään kahdesta jäsenestä.

67 §
Korkeimman oikeuden päätöksistä voi anoa valitusoikeutta Kuninkaalta. Kuninkaan on päätöstä asiassa tehdessään kysyttävä neuvoa korkeimman oikeuden jäseniltä.

Ihmisoikeudet

68 §
Seuraavat artiklat sisältävät jokaisen ihmisen luovuttamattomat ihmisarvot, joita kaikissa valtion toimissa, päätöksissä ja tuomioissa on noudatettava. Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Jokainen, joka rikkoo näitä luovuttamattomia arvoja vastaan, voidaan tuomita valtakunnanoikeudessa rikoksesta ihmisyyttä vastaan.

69 §
Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.
Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.

70 §
Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen.
Ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti.
Henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Rangaistuksen, joka sisältää vapaudenmenetyksen, määrää tuomioistuin. Muun vapaudenmenetyksen laillisuus voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Vapautensa menettäneen oikeudet turvataan lailla.

71 §
Ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen eikä tuomita rangaistukseen sellaisen teon perusteella, jota ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi. Rikoksesta ei saa tuomita ankarampaa rangaistusta kuin tekohetkellä on laissa säädetty.

72 §
Jerusalemin kuningaskunnan kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa.
Jokaisella on oikeus lähteä maasta. Tähän oikeuteen voidaan lailla säätää välttämättömiä rajoituksia oikeudenkäynnin tai rangaistuksen täytäntöönpanon varmistamiseksi taikka maanpuolustusvelvollisuuden täyttämisen turvaamiseksi.
Jerusalemin kuningaskunnan kansalaista ei saa estää saapumasta maahan, karkottaa maasta eikä vastoin tahtoaan luovuttaa tai siirtää toiseen maahan. Lailla voidaan kuitenkin säätää, että Jerusalemin kuningaskunnan kansalainen voidaan rikoksen johdosta tai oikeudenkäyntiä varten taikka lapsen huoltoa tai hoitoa koskevan päätöksen täytäntöönpanemiseksi luovuttaa tai siirtää maahan, jossa hänen ihmisoikeutensa ja oikeusturvansa on taattu.
Ulkomaalaisen oikeudesta tulla Jerusalemin kuningaskuntaan ja oleskella maassa säädetään lailla. Ulkomaalaista ei saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu.

73 §
Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla.
Kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton.
Lailla voidaan säätää perusoikeuksien turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi välttämättömistä kotirauhan piiriin ulottuvista toimenpiteistä. Lailla voidaan säätää lisäksi välttämättömistä rajoituksista viestin salaisuuteen yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta taikka kotirauhaa vaarantavien rikosten tutkinnassa, oikeudenkäynnissä ja turvallisuustarkastuksessa sekä vapaudenmenetyksen aikana.

74 §
Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus.
Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.

75 §
Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia.
Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta.

76 §
Jokaisella on oikeus lupaa hankkimatta järjestää kokouksia ja mielenosoituksia sekä osallistua niihin.
Jokaisella on yhdistymisvapaus. Yhdistymisvapauteen sisältyy oikeus ilman lupaa perustaa yhdistys, kuulua tai olla kuulumatta yhdistykseen ja osallistua yhdistyksen toimintaan. Samoin on turvattu ammatillinen yhdistymisvapaus ja vapaus järjestäytyä muiden etujen valvomiseksi.
Tarkempia säännöksiä kokoontumisvapauden ja yhdistymisvapauden käyttämisestä annetaan lailla.

77 §
Jokaisen omaisuus on turvattu. Omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen täyttä korvausta vastaan säädetään lailla.

78 §
Valtakunnan historiallinen ja seremoniallinen kieli on latina. Hallinnon, lainsäädännön ja oikeudenkäytön kielistä säädetään lailla.
Jokaisen oikeus käyttää tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa asiassaan laissa määrättyjä kieliä sekä saada toimituskirjansa tällä kielellä turvataan lailla.
Viittomakieltä käyttävien sekä vammaisuuden vuoksi tulkitsemis- ja käännösapua tarvitsevien oikeudet turvataan lailla.

79 §
Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta.
Ketään ei saa ilman lakiin perustuvaa syytä erottaa työstä.

80 §
Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille.
Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon.

81 §
Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi.
Käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla.

82 §
Perusoikeuksista voidaan säätää lailla tai laissa erityisestä syystä säädetyn ja soveltamisalaltaan täsmällisesti rajatun valtuuden nojalla annettavalla valtakunnanneuvoston asetuksella sellaisia tilapäisiä poikkeuksia, jotka ovat välttämättömiä Jerusalemin kuningaskuntaan kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen samoin kuin muiden kansakuntaa vakavasti uhkaavien, laissa säädettyjen poikkeusolojen aikana. Lailla on kuitenkin säädettävä tilapäisten poikkeusten perusteet.
Tilapäisiä poikkeuksia koskevat valtakunnanneuvoston asetukset on saatettava viipymättä valtiopäivien käsiteltäviksi. Valtiopäivät voivat päättää asetusten voimassaolosta.

83 §
Yksilöön kohdistuvan viranomaisten määräysten rikkomisen on perustuttava lakiin.

Yleisiä määräyksiä

84 §
Yleissääntönä on, että jokainen valtion kansalainen on yhtä lailla velvollinen palvelemaan maan puolustamisessa tietyn ajan syntyperästä tai omaisuudesta riippumatta. Tämän periaatteen soveltaminen ja sitä koskevat rajoitukset määrätään lailla.

85 §
Jerusalemin kuningaskunnan lipun muoto ja värit määrätään lailla samoin kuin kuningaskunnan sinetin sekä vaakunan.

86 §
Jos kokemus osoittaa, että jotakin Jerusalemin kuningaskunnan perustuslain osaa olisi muutettava, ehdotus on jätettävä ensimmäiselle, toiselle tai kolmannelle valtiopäiville uusien valtiopäivävaalien jälkeen ja julkaistava painettuna. Mutta sen päättäminen, hyväksytäänkö ehdotettu muutos vai ei, jätetään seuraavien valtiopäivävaalien jälkeen ensimmäiselle, toiselle tai kolmannelle valtiopäiville. Tällainen muutos ei kuitenkaan saa koskaan olla ristiriidassa tämän perustuslain periaatteiden kanssa, vaan sen on koskettava ainoastaan tiettyjen määräysten muutoksia, jotka eivät muuta perustuslain henkeä, ja kahden kolmasosan valtiopäivistä on hyväksyttävä tällainen muutos.