Kuningaskuntaprojektin tarkoitus

Uuden Jerusalemin kuningaskunnan lähtökohtana on ajatus siitä, että historia ei ole vain menneisyyttä koskevien tietojen kokoelma. Historia elää kertomuksissa, symboleissa, tavoissa, esineissä, rakennuksissa ja yhteisöissä. Kun menneisyyttä lähestytään luovasti ja eläytyen, se voi muuttua kaukaisesta tiedosta koetuksi todellisuudeksi. Kuningaskuntaprojektin tarkoituksena on rakentaa tällainen yhteys menneen ja nykyisen välille: ei palauttaa keskiaikaa sellaisenaan, vaan tutkia, mitä sen perinteistä, ihanteista ja ristiriidoista voidaan oppia vielä meidän aikanamme.

Projektin taustalla on rakkaus historiaan ja halu tehdä historia näkyväksi. Keskiaikaiset valtakunnat eivät olleet vain hallitsijoiden ja sotien historiaa, vaan myös lakien, kaupunkien, kirkkojen, kaupan, pyhiinvaelluksen, taiteen, symbolien ja arkisen elämän historiaa. Kun suunnittelemme kuningaskunnalle vaakunoita, sinettejä, kolikoita, arvonimiä, hallintoa ja seremonioita, emme ainoastaan rakenna kuvitteellista maailmaa. Samalla tutkimme, miten todelliset yhteiskunnat ovat rakentaneet järjestystä, ilmaisseet valtaa ja perustelleet olemassaoloaan.

Jerusalem on tämän projektin symbolinen keskus. Se on kaupunki, johon liittyvät kristinuskon pyhimmät kertomukset ja jonka merkitys ylittää kansalliset, kielelliset ja kirkkokunnalliset rajat. Jerusalem muistuttaa kristittyjä yhteisestä alkuperästä, vaikka kristillinen maailma on historian saatossa jakautunut moniin kirkkoihin ja perinteisiin. Jerusalemin kuningaskunta haluaa nostaa esiin tätä yhteyttä: ei yhden kirkkokunnan ylivaltaa, vaan ajatusta kristityistä, joita yhdistävät yhteinen usko, yhteinen historia ja yhteinen vastuu toisistaan.

Projektin tarkoituksena ei ole ihannoida sotaa, valloituksia tai pakkokäännyttämistä. Ristiretkien historiaan kuuluu uskonnollista intoa ja rohkeutta, mutta myös julmuutta, poliittista vallanhimoa, kärsimystä ja vakavia vääryyksiä. Näitä tapahtumia ei pidä unohtaa eikä kaunistella. Menneisyyttä voidaan kuitenkin tarkastella myös kysymällä, mitä ristiretkeläisajan ihmiset tavoittelivat, mitä he pelkäsivät, mihin he uskoivat ja millaisia yhteisöjä he rakensivat. Historiallinen ymmärtäminen ei tarkoita kaiken hyväksymistä, vaan halua nähdä ihmiset ja tapahtumat omassa ajassaan kaikessa monimutkaisuudessaan.

Tässä merkityksessä projekti ei pyri niinkään elvyttämään ristiretkiä kuin ristiretkeläisajan muistia. Kiinnostuksen kohteena ovat erityisesti kristittyjen välinen yhteys, pyhiinvaelluksen perinne, kansainväliset kontaktit, eri kulttuurien kohtaaminen sekä ajatus yhteisestä päämäärästä, joka saattoi ainakin hetkittäin ylittää valtakuntien ja kansojen väliset rajat. Samalla on muistettava, että kristittyjen keskinäiset suhteet olivat usein ristiriitaisia ja että myös kristityt taistelivat toisiaan vastaan. Juuri siksi yhteys ei ole projektissa itsestäänselvyys, vaan ihanne, jota on jatkuvasti rakennettava.

Sekularisoituvassa maailmassa kuningaskunta toimii myös mielikuvituksellisena pohdintana siitä, millainen kristillisestä maailmankuvasta nouseva yhteisö voisi olla. Tarkoituksena ei ole perustaa teokraattista valtiota eikä siirtää keskiaikaisia lakeja nykyaikaan. Sen sijaan voidaan kysyä, millaista olisi rakentaa yhteiskuntaa, jossa ihmisarvo, oikeudenmukaisuus, laupeus, vastuu ja yhteinen hyvä eivät olisi vain juhlapuheiden sanoja, vaan hallinnon ja yhteisöelämän lähtökohtia. Kuvitteellinen valtio antaa vapauden tarkastella näitä kysymyksiä ilman, että jokaista ratkaisua tarvitsee sitoa nykyisten valtioiden tai puolueiden rakenteisiin.

Kuningaskuntaprojekti on samalla opetuksellinen hanke. Sen avulla voidaan tutustua keskiajan historiaan, ristiretkeläisvaltioihin, hallitsijasukuihin, feodaaliseen yhteiskuntaan, kirkon ja maallisen vallan suhteisiin, diplomatiaan, kauppaan ja lainsäädäntöön. Historialliset ilmiöt tulevat helpommin ymmärrettäviksi, kun niitä ei ainoastaan lueta kirjoista, vaan niitä sovelletaan käytännössä. Oman sinetin suunnittelu herättää kysymyksiä vallan tunnuksista, kolikon valmistaminen taloudesta ja propagandasta, ja hallinnon rakentaminen siitä, miten valta todella toimii.

Projektilla on myös yhteisöllinen tarkoitus. Kuningaskunta ei synny vain yhden ihmisen suunnitelmasta, vaan yhteisestä luovuudesta. Jokainen uusi kertomus, esine, arvonimi, asiakirja tai tapahtuma lisää valtakuntaan uuden kerroksen. Tällainen maailmanrakentaminen antaa mahdollisuuden yhdistää historiaa, teologiaa, taidetta, käsityötä, 3D-tulostusta, heraldikkaa ja roolipelaamista tavalla, jossa osallistujat eivät ole vain yleisöä vaan tekijöitä.

Kaiken tämän taustalla on myös yksinkertainen syy: projekti on hauska. Vakavat historialliset ja hengelliset teemat eivät sulje pois iloa, leikkiä tai mielikuvitusta. Päinvastoin juuri leikki antaa ihmiselle mahdollisuuden kokeilla, rakentaa ja oppia ilman, että kaiken on oltava välittömästi hyödyllistä. Jerusalemin kuningaskunta on siis sekä vakava että leikkisä hanke: se ottaa historian ja kristillisen perinnön tosissaan, mutta ei ota itseään niin vakavasti, ettei siinä olisi tilaa uteliaisuudelle, huumorille ja yhdessä tekemisen ilolle.

Uusi Jerusalemin kuningaskunta ei väitä olevansa todellinen valtio eikä pyri korvaamaan olemassa olevia yhteiskuntia tai kirkkoja. Se on kuvitteellinen valtakunta, historiallinen kokeilu ja yhteinen kertomus. Sen arvo ei ole siinä, kuinka uskottavasti se jäljittelee menneisyyttä, vaan siinä, millaisia kysymyksiä se herättää: mitä yhteisö tarvitsee pysyäkseen koossa, millaista valtaa voidaan pitää oikeutettuna, mikä yhdistää ihmisiä ja millaisia perinteitä kannattaa säilyttää tuleville sukupolville.

Kuningaskunnan rakentaminen on siten myös muistamisen harjoitus. Se muistuttaa, ettei historia ole kuollut, kristillinen perintö ei ole pelkkä museoesine eikä yhteisöllisyys ole menettänyt merkitystään. Menneisyydestä ei pidä rakentaa pakopaikkaa, mutta siitä voidaan rakentaa peili, jonka avulla omaa aikaamme voidaan tarkastella selvemmin. Jerusalemin kuningaskunta kutsuu katsomaan tuohon peiliin yhdessä.